perjantai 20. kesäkuuta 2014

Mansikkakakku juhannuspöytään


Kesäinen kakku juhannuspöytään syntyy tuoreista mansikoista ja kermavaahdosta! Tämä kakku on tehty tummista gluteenittomista kääretorttupohjista ja väliin on laitettu tuoreita mansikoita, kermaa ja suklaarouhetta. 


  ~ ♥ ~





maanantai 16. kesäkuuta 2014

Levykakkuja





Sain tehdä muutamia viikkoja sitten neljä levykakkua ja yhden gluteenittoman kakun harjan-nostajaisiin Liminkaan. Kakut tein ihan perinteiseen tyyliin, vaalea kakkupohja ja täytteeksi mansikkahilloa sekä diplomaattikreemiä;
(1 litra kermaa, 1 litra vettä sekä 330g vaniljakreemijauhetta. Vatkaa vaniljakreemijauhe ja vesi sekaisin. Vatkaa sitten kerma hyväksi vaahdoksi ja sekoita vaniljakreemin kanssa hyvin sekaisin.)

Reunoista tein tasaiset ja päälle vedin uraraapalla pienet kuviot. Koristeeksi suklaarouhetta, suklaarullia sekä sokerimassakukkia. 


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hääkakku



Elämäni ensimmäinen kerroskakku valmis! Viimeisinä koulupäivinä sain itse suunnitella ja toteuttaa kerroskakun. Halusin kakusta yksinkertaisen mutta näyttävän. Kakun päällystin valkoisella kaulintamassalla, koristeeksi tein isoja kukkia, joihin sivelin hieman helmiäisväriä. Reinoille pyörittelin samasta kaulintamassasta palloja, jotka liimasin tärkkelys-siirapilla paikoilleen. 





Pohjana on tavallinen vaalea sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkamoussea ja minttusuklaa-moussea. Päällystin enne kaulintamassan laittoa kakut voikreemillä.